BLOGI: Kurikan yksikön terveiset

BLOGI: Kurikan yksikön terveiset

Toukokuussa on vierähtänyt vuosi siitä, kun Kurikan koneistusyksikkö on toiminut uuden Komas Oy:n lipun alla.  On hämmästyttävää, miten nopeasti aika on kulunut 1.5.2015 tapahtuneen liiketoimintakaupan jälkeen.

Omistuksenvaihdos on tuonut tänne Kurikan koneistusyksikköön paljon hyviä muutoksia. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia on löytynyt niin uusien kuin myös vanhojen asiakkuuksien parista – tämä on puolestaan tuonut paljon positiivista virettä meidän yksikköömme. Usko tulevaisuuteen on kova.

Saimme hiljattain uuden vaakakaraisen työstökeskuksen, joka työllistää jatkossa kolme henkilöä kolmessa vuorossa.  Uusi investointi toi tuotantoon toivottua lisäkapasiteettia, mikä lisää myös yksikkömme monipuolisuutta ja toimitusvarmuutta.  Kurikassa työskentelee nyt nelisenkymmentä henkeä. Viimeisen vuoden aikana tänne on palkattu viisi henkilöä lisää.  Edellisvuoden liikevaihto kasvoi toistakymmentä prosenttia ja kuluvalle vuodelle on budjetoitu vähintään saman verran kasvua.

Vaikka nykypäivänä ”mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus”, näkymät ovat tällä hetkellä kuitenkin kohtuullisen hyvät. Vauhdissa on pysyttävä mukana – emme voi pysähtyä, vaan meidän on jatkuvasti kehitettävä toimintaamme sekä parannettava tehokkuuttamme pärjätäksemme markkinoilla vallitsevassa kovassa kisassa. Tämähän on ”Kovaa työtä”, kuten Komasin slogankin sanoo.

 

Kesä ja loma-aika tuovat omat haasteensa niin Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaan Kurikkaan kuin varmasti muuallekin. Kesäaika on kuitenkin paras hetki suorittaa konekannalle välttämättömät vuosihuollot, joilla pystymme varmistamaan toimintavarmuuden myös jatkossa. Pystyäksemme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla läpi kesän, olemme pyytäneet heitä kertomaan mahdollisimman pitkälle kesän ylitse ulottuvista toimitustarpeistaan.

Käytän tässä samalla tilaisuutta hyväksi ja toivottelen kaikille asiakkaillemme, Komasin henkilöstölle sekä muille sidosryhmille oikein mukavaa kesää!

 

Linda Mäkivirta-Valkama
Kurikan yksikön päällikkö

Takaisin ajankohtaisiin